Loppuraportti

Paluu arkeen on siis tapahtunut ja lupasimme kirjoittaa mietteitä koitoksesta kun pääsemme kotiin. Saavuimme Hangosta kotiin siis maanantain vastaisena yöna klo 02.30, autosta suoraan omaan sänkyyn ja nukkumaan. Maanantai oli jokseenkin kiireinen päivä ja tämän asian mietiskely ja pohdiskelu jäi vähän taka-alalle. Auto piti purkaa ja pestä (tästä kiitokset Jannelle avusta), hoitaa pieniä käytännön asioita kuten kampaajalla käynti (täytyi palata sivistyksen pariin), Keijolle lääkäriajan varaaminen (tästä kiitos Pekalle). Paikallinen lehti, Keski-Uusimaa halusi tehdä maanantaina myös Keijosta jutun joten siihenkin kului aikaa.

Maanantai iltana tehtiin “palautus lenkki” polkupyörällä Krapin terasille, jossa ”tankkasimme” loppunesteytyksen ja nautimme kauniista ja rauhallisesta kesäillasta. Tähän ei ollut mahdollisuutta tämän reissun aikana. Keijon jalat toimivat sen verran, että jaksoi polkea tuon 1.5 km edes takaisin. Siinä istuessamme kävimme yhdessä vähän läpi tätä juoksua mutta Keijon pää oli vielä melko “tyhjä” koko tästä prosessista, en saanut hänestä oikein mitään irti. Hän ei ole vielä oikein tajunut mitä on tehnyt, ajatukset selkeävät varmaan vähän myöhemmin kun saa rauhassa tätä asiaa “pureskella”.

Tänään eli tiistaina jatkui tavaroiden paikoille laitto, auton viimeistely siivous sisältä ja sen palautus, yksi murhe pois päästä. Kotikin alkaa näyttämään jo kodille, eikä sille, että täällä olisi pommi räjähtänyt. Meidän luonteella tavarat eivät voi lojua nurkissa vaan ne pitää saada oikeille paikoille mahdollisimman nopeasti.

Mutta ajatuksia reissusta… Keijo tunnustaa reissun fyysisesti ja henkisesti rankaksi. Huoltaja on samaa mieltä mutta lähtiessä pelkäsi sen kuitenkin olevan vielä rankempi eli oli varautunut pahempaan vaikka reissu oli rankka erinäisine ongelmineen. Keijo oli vaikeuksista huolimatta hyvin positiivinen ja lähti joka aamu virkein mielin taipaleelle ja lopetti päivän yhtä pirteänä ja iloisena. Huumoriakin riitti matkan varrella ihan kiitettävästi, kuten esim. tuo munamiesjuttu jne.. Rauhallisen luonteen piirteen omaavana hän ei pahemmin kiukutellut, tosin 24 avioliitto vuoden jälkeen naamasta näki tai äänen sävystä kuuli koska oli “kiukku” päällä mutta riitaa emme saaneet aikaiseksi. Kertaakaan ei Keijon mielessä käynyt “mitä varten hän täällä on”, ei edes silloin kun oli pahimmat kiputilat, saati että tämä juoksu pitäisi jostain syystä keskeyttää. Päivät kuluivat yksitoikkuudesta huolimatta nopeasti, kolme viikkoa oltiin tien päällä mutta jälkeen päin tuntuu sille kuin olisimme olleet vain viikon poissa kotoa.

Alku oli pientä rytmin hakemista taukojen ja ruokailun suhteen. Keijo oli suunnitellut etenevänsä päivässä noin 20 km etapeissa mutta aika pian jouduttiin tekemään pientä hienosäätöä, että saatiin päivät oikeaan rytmiin. Heti alun jälkeen tajusimme, että ruokailuun täytyi tehdä muutosta, Keijo söi isommassa huollossa liikaa kerralla. Eteenpän mentiin kuitenkin päivä kerallaan, pienet ongelmat toivat aina vähän lisä haastetta päivään. Sääkin piti ottaa huomioon, kun nuo helteet alkoivat, huoltajankin oli oltava tarkempi nesteytyksen ym. suhteen.

Pahimmat kiputilat muuttivat parina päivänä rytmiä jonkin verran sillä Keijo saattoi pitää taukoja useammin kuin oli tarkoitus ja tähän tärvääntyi enemmän aikaa kuin oli suunniteltu huolto taukojen pituudeksi.  Ongelmaksi tuli myös melko pian alun jälkeen se, että Keijo ei nukkunut öisin kunnolla ja jotain piti keksiä avuksi. Tähän auttoivat ne 15 min ison huollon kohdalla olevat “kauneusunet” ja niistä Keijo ei tinkinyt kuin viimeisenä juoksupäivänä, miksiköhän?

Päivät etenivät aika lailla toistaen samaa kaavaa ja niistä ei ole sen enempää uutta kerrottavaa. Päiviä piristi illalla luetut viestit blogissa, kännyköissä sekä puhelin soitot. Jos te odotitte blogin päivitystä niin me samalla innolla luimme teidän viestejä ja kommentteja. Teidän kaikkien osallistuminen tavalla tai toisella auttoi meitä myös jaksamaan viemään tätä projektia eteenpäin. Keijolle oli suuri apu tutuista ja tuntemattomista juoksukavereista, kummasti hän unohti kiputilat ym. kun joku tuli seuraan. Tuskaisin päivä kiputilojen suhteen oli kun juoksupäivä jäi kesken Sodankylässä sekä silloin kun Eka oli Keijon kanssa juoksemassa, se päivä olisi saattanut jäädä huomattavasti lyhyemmäksi ilman Ekaa.

Päivät olivat pitkiä ja illat lyhyitä. Pienessä ajasssa illalla piti ehtiä tekemään paljon. Se oli Keijolle pettymys, sillä hän kuvitteli, että päivät päättyisivät vähän aikaisemmin kuin todellisuudessa kävi. Tuntikin illassa on paljon aikaa kun se on kortilla. Hän ei ehtinyt tekemään niitä asioita mitä oli suunnitellut illaksi. Palautumis-/rentoutumisaika jäi Keijon mielestä liian lyhyeksi ja illat olivat liian kiireisiä, ei ollut aikaa ns. edes “omille ajatuksille”. Heräsi jossain vaiheessa ajatus, oliko päivämatkat liian pitkiä vai mies liian hidas?  Toki tarkoitus ei ollut juosta ”verenmaku suussa” vaan pystyä myös nauttimaan reissusta joka suhteessa. Huoltajankin päivät olivat rankkoja, aamulla kuudelta puuron keittoon ja nukkumaan pääsi keskivertoisesti klo 23.00. Ainoa hengähdystauko oli yleensä silloin kun oli saanut Keijon aamulla taipaleelle, sai syödä rauhassa aamupalan ja istua hetken omissa ajatuksissa. Illat menivät huoltohommissa, ruuan laittoa, tiskausta, vaatehuoltoa, blogin päivitystä ja seuraavan aamun valmistelua. Maisemat jäivät kyllä huoltajalta näkemättä sillä silmissä vilisi vain Tom tomin kilometrit sekä P-paikkojen merkit ja bussipysäkit, päässä pyöri ajon aikana vain mihin saan auton seuraavaksi parkkiin.

Hankoon päästiin, suunnitellusta aikataulusta kolme päivää jäljessä mutta onneksi se ei kertaakaan musertanut Keijon mieltä. Joku aikataulu oli lähtiessä luotava mutta kun kaikki ei mennyt niin kuin piti tultiin vain päivä kerralla alaspäin unohtaen alkuperäinen suunnitelma. Huoltaja ehkä sai paineita tästä enemmän kuin Keijo kun muualta kyseltiin etenemisestä ja koska ollaan ja missä. Siinä vaiheessa oli vaikea vastata kenellekkään muuta kuin se missä ollaan ja kuinka paljon on tarkoitus juosta sinä kyseisenä päivänä. Ja se kaikki oli kiinni Keijosta ja hänen voinnista sekä siitä minkälaiseksi sää kenties menee, pelkäsimme pahoja ukkoskuuroja. Loppua kohden nuo kiputilat vähän helpottivat tai unohtuivat sillä loppumatkasta oli enemmän juoksuseuraa ja tutut maisemat joten juoksu sai lisää uutta virtaa. Tässä vaiheessa tuli varmaan myös pikku hiljaa usko siitä, että Hankoon tässä päästään. (Sisäpiirin juttuna täytyy sanoa, että Keijo päätti että “sinistä pipoa” ei tarvita näillä helteillä ja tässä perheessä!)

Suunniteltu kokonaiskilometrimäärä oli laskettu google mapsin kautta 1651 km mutta Keijon oman Polarin gps:n mittarin mukaan kokonais kilometrimäärä oli 1707.98 km. Mikä on sitten todellinen kilometrimäärä, on vaikea sanoa mutta 1000 mailia tuli kuitenkin varmasti juostua. Alkuperäiseen reittiin tuli pieniä muutoksia sen takia, että esim. kuutostie oli täysin remontin alla ja kiertelimme siellä sun täällä, tosin hyvän oppaan avulla. Kouvola kierrettiin eri tavalla kuin oli alun pitäen suunniteltu, jouduimme menemään kaupungin läpi jne.

Reissu oli kaikkineen onnistunut ja antoisa, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Reissu antoi uskoa uusiin seikkailuihin…. mitä ne sitten ovatkaan? Toista kertaa Keijo ei suomea kuitenkaan halki juokse, se on nähty ja koettu, nyt on jonkun toisen vuoro.

Vielä kerran SUURET KIITOKSET teille kaikille jotka olette kanssamme myötäeläneet näitä hetkiä ja olleet apuna tekemässä tästä haaveesta totta!

“Jos jostain unelmoit – usko itseesi ja toteuta se!”

Keijo maalissa

Sekä huoltaja..

Tuulikki

22. Päivä (su 24.7.)

Tässä lyhyesti viimeisen juoksupäivän tapahtumat:

Viimeiseen aamuun herättiin, aurinkokin paistoi vaikka yöllä tuli kovastikin vettä. Minä olen nukkunut yllättävän hyvin, Janne sanoi kuunnelleensa naapuri vaunun “perheriitaa”, sateen ropinaa ja Keijon hampaiden narskuntaa. Keijo väitti nukkuneensa huonosti mutta siitä narskutuksesta päätellen mitä se yöllä piti niin on täytynyt nukkua kohtalaisen hyvin, tosin kyllä levottomasti. Sanoi ravanneensa vessassa ja jossain vaiheessa heräsin kun nenään kävi kumma tuoksu, oli voidellut nähtävästi itsensä kylmägeelillä läpikotaisin.

Haikarin leirintäalue, viimeinen majapaikkamme

Keijolle aamiainen ja menoksi. Lähtöpaikalla oltiin noin klo 7.30. Sää oli erittäin raikas, hyvä juoksukeli ainakin aamusta. Auton mittari näytti + 18. Toivoimme vain, että ne eiliset Hangon ukkosmyräkät eivät uusiudu tänään, sillä siellä oli todella ryskännyt, puheiden mukaan kolme kertaa ja vettä tullut oikein kunnolla. Keijo olisi varmaan joutunut uimaan loppumatkan. Tähän voisi kai sanoa, että onneksi emme olleet siis lauantaina Hangossa jos jotain positiivista ajatusta siitä, että olimme perillä vasta sunnuntaina.

Keijo viimeisenä aamuna lähtötunnelmissa, "sentti ajatuksista"...

Poljin Keijon seurana muutaman kilometrin pyörällä ennen kuin saavuimme Karjaalle. Keijo piti siinä pienen tankkaustauon eli noin 20 km kohdalla ja pidätteli hetken sadetta. Sade alkoin puoli kilometriä ennen Karjaan Shelliä. Huoltojoukot huolsivat vielä autoa tässä kohti eli tyhjennystä ja vähän täyttöä.

Taisi Keijolla olla mittarissa juostuna noin 30 km kun saa kaverikseen taipaleelle Tähkävuoren Marian, niin ei tarvitse jälleen yksin taivaltaa.

Maria ja Keijo

Minä ja Maria kun näemme toisemme niin siinä meinaa molemmilta tulla tippa silmäkulmaan.  Maria ja Keijo olivat jonkin matkaa juosseet, niin rupeaa väkeä tulemaan Tammisaaren Nesteen pihaan kannustamaan Keijon juoksua. Hannu olikin jo paikalla kun tulemme Nesteen pihaan, sitten sinne tulee Lindstedin perhe sekä Irmeli ja Manu. Tuli sellainen olo, kun letka autoja ajaa peräkanaa, me johtoautona, että ihan kuin menisi “hautajaissaattue”… Onneksi ei sentään näin ole. Matka eteni mielestäni todella vauhdikkaasti. Ari lähtee Marian ja Keijon mukaan  juoksemaan. Keijon askel näyttää todella kevyelle, uskomatonta noiden kilometrien jälkeen. Keijo piti suuremman huollon tänään eri tavalla kuin aikaisemmin, ruoka ripeästi suuhun ja menoksi. Kun kysyin otatko nokoset, tuli vastaus; EN!

Kannustusporukkaa

Maria lopettaa juoksemisen ja minä lähden hänen tilalleen viimeiselle 16 km. Matka etenee todella vauhdikkaasti siihen nähden mitä noilla jaloilla on juostu. Keijolla oli vain vähän huoli siitä, että oli sanonut radion suorassa haastattelussa, että on kuuden ja seitsemän välillä Hangossa mutta jostain syystä matka luisti tänään vähän nopeampaan tahtiin, jäi jopa ne kauneusunet ottamatta joten oltiin perillä Hangossa  jo klo 17.00. Vähän yritettiin aikaa kuluttaa matkan varrella jotta ei oltaisi liian aikaisin perillä. Pahoittelut niille, jotka tulivat mahdollisesti liian myöhään maaliintuloa katsomaan. Tuota aikaa oli todella vaikea ennakkoon arvioida, sillä tämä eteneminen oli niin päivästä kiinni. Ei voinut tietää miten juoksu luistaa tai minkälainen sää tulee vastaan. Oltiin varauduttu  mahdolliseen rankkasateeseen tai ukkosmyrskyyn.

Kuvat puhukoon puolestaan, sillä tämä porukka lähtee nyt ajamaan Hangosta kohti Tuusulaa (klo 23.29). Kirjoitamme vielä loppukaneetin kun pääsemme kotiin ja saamme kumpikin ajatuksemme jokseenkin kasaan. SUURI KIITOS kaikille meitä kannustaneille, blogia seuranneille ja muuten kanssamme myötäelänneille. Keijo oli maalissa hyvänvoimaisena ja positiivisin mielin. Suuri kiitos vielä tämän päivän juoksuporukalle eli Marialle ja Arille jotka auttoivat Keijoa loppu matkalla!

Keijo ja "maaliin" tulo

Onnellinen juoksija Hangossa Vapauden patsaalla

Huollettava ja huoltaja, onnellisesti maalissa

21. Päivä (la 23.7.)

Yöunet jäivät siis melko lyhyiksi viime yönä. Nukkumaan pääsimme noin klo 01.00 ja herätys aamulla tavanomaiseen tapaan klo 6. Keijon patistin nukkumaan aikaisemmin mutta se oli kuin pahainen pikkupoika jonka pää ei pysynyt tyynyssä, kurkki parvelta alas ja kommentoi blogin kirjoitusta, lähinnä vitsejä laskeskeli. Ulkopuolisia häiriötekijöitä ei tässä paikassa ollut sen jälkeen kun “pojat” lähtivät, kiitokset heille vielä maukkaasta iltapalasta ja rentouttavasta tunnelmasta!

Ketunpesän "leirintäalue"

Sää oli aamulla harmaa mutta lämmin ja tämä sademetsämäinen tunnelma jatkui edelleen. Keijo valitteli ensimmäisen kympin kohdalla, että ilma oli sellainen, että oli vaikea hengittää. Juoksu näytti silti kulkevan heti aamusta kevyesti ja hyvännäköisesti. Tuntui sille, että tämä on  nyt henkisestikin jo Keijolle helpompaa kun tuli Hangon kyltit ja tie alkaa menemään tutuksi. Onhan tätä tietä kuljettu monta kertaa anopin ja appiukon mökille Hankoon, tosin ei koskaan aikaisemmin juosten. Huoltojoukot kuuntelivat kauhuissaan vaan radiota sillä ympärillä pyöri Helsinki, Turku ja Hanko akselilla kova sade ja ukkosmyräkkä. Janne jutteli isänsä kanssa puhelimessa ja Taisto kertoi, että Hangossa oli silloin kova ukonilma. Me toivoimme vaan, että se menee menojaan eikä tulisi tänne päin. Todennäköisesti se ukkosrintama kulki meidän edellä. 

Noin 25 km kohdalla Keijo saa pari juoksukaveria seurakseen. Tuula pöllähti yks kaks auton perään ja sitä ennen oli juuri tullut uusi tuttavuus, Aku kyselemään pääseekö mukaan juoksemaan. Hän oli Silotekilta, ns. “samasta” firmasta kuin Keijokin. Mukava, että uusia tuttavuuksia tulee mukaan. Aku kertoi, ettei ole juurikaan aikaisemmin juossut ja päätti lähteä kokeilemaan rahkeita mihin ne riittävät. Hurja oli mies jos ei ole aikaisemmin juossut sillä tuli Tuulan ja Keijon matkassa hyvin ja juoksi 43.23 km. Taitaisi tässä miehessä olla ainesta ultrajuoksiaksi… Kiitokset Akulle ja Tuulalle juoksuseurasta, meni Keijon päivä taas nopeammin sekä myös Masalle avusta ja seurasta huoltoporukalle. Toivottavasti Akun jalat eivät ole huomenna kovin kipeät. Onnea hänelle vielä hienosta suorituksesta!

Keijo, Tuula ja Aku, "tonne vai?"

Keijo piti perinteisen suuremman tauon tänään 44.13 km kohdalla ja juoksukaverit huilasivat sen aikaa, odottelivat, että Keijo ottaa ne perinteiset kauneusunensa. Ukkonen yllätti juoksijat noin 58 km kohdalla mutta onneksi olivat juuri Lohjalla ja huoltoasema siinä vieressä niin pidettiin vähän pidempi kahvitauko, sade lakkasi melko nopeasti ja porukka pääsi jatkamaan juoksemista.

Lohjalla vähän seikkailtiin mutta oikea tie löytyi melko nopeasti. Virkkalan paikkeilla seitsemän maissa saapui Leinosen Seppo ja Maarit Keijoa kannustamaan. Seppo uskoo, että Hankoon päästään sillä toi Keijolle jo valmiiksi komian “omenan” mutta siitä puuttuu vielä laatta, jonka Keijo saa sitten kun on perille päässyt. Kiitos Seppo ja Maarit, oli mukava nähdä teidät kannustusjoukoissa.

Keijo ja Spiros

Juuri ennen viimeistä kahta kilometriä tulee hyvä ystävämme Ari Nuutinen, kesken oman muuttohässäkän Kirkkonummelta Keijoa kannustamaan. Tuumasi minulle, että oli pakko lähteä katsomaan, kerran se Keijo tätä vain juoksee (näin toivoo kyllä huoltajakin).

Kaverukset Ari ja Keijo

 Muutama sana Arin kanssa vielä tienposkessa kun päivä päättyi ja sitten lähdemme ajamaan majapaikkaan, takaisin Lohjan suuntaan. Menimme Haikarin leirintäalueelle. Käytiin suihkussa ja syötiin, siinä se ilta sitten olikin. Sää on edelleen todella kostean nihkeä ja vettä alkoi satamaan. Toivottavasti hellittää aamuun mennessä. Täällä taas pähkätään näiden tietokoneiden ja yhteyksien kanssa, tuntuu välillä toivottamalle saada tuonne bittimaailmaan yhteyttä. Harmi, että en saa teille nyt ääniyhteyttä sillä kuulisittepa Keijon tuolta parvelta, lukee Vuorista, nauraa käkättää ja syö mansikkakakkua ja………….. Kyllä on herkut pojalla iltamyöhään, klo 22.48. Tuumasi juuri, että punaviini on vaihtunut mansikka leivokseksi.

Keijo, iltasatu ja mansikkakakku

Huomenna tämä tarina saa sitten lopun, määränpää Hanko häämöttää mutta vielä on muutama kilometri juostava  ja huollon täytettävä  jokunen juomapullo. Koko porukka on jo melko väsynyttä mutta silti tunnelma on korkealla (Keijo muuten nukkuu) ja eräänlainen haikeus valtaa mielen…

 

Tähän loppuun “anopin” kommentti: Nyt sitten on se loppusuora käsillä. Nämä viimeiset kilometrit Keijo varmasti juokset hymy huulilla ja ilo sydämessä. Oli antoisaa olla mukana alkumatka.

20. Päivä (pe 22.7.)

Saimme nukutuksi yön ihan hyvin, se ei ollut ihan niin kuuma kuin kuvittelimme siitä tulevan. Sää vähän viileni yötä kohden joten ikkunoista tuli vähän viileää ilmaa. Kuudelta oli kello soimassa ja matkaan Keijo lähti tänä aamuna klo 7.25. P-paikka oli rauhallinen nukkua, verrattuna aikaisempiin samanlaisiin öihin. Janne istui P-paikan pöydän ääressä aamulla ja odotteli kun minä tein Keijolle aamupalaa ja Keijo laittoi itseään lähtökuntoon. Siihen tulla tupsahti paikallinen mies ja kyseli ollaanko taipaleella Nuorgamista Hankoon. Hän jäi Jannen kanssa juttelemaan kuulumisia, kertoi että oli seurannut juoksua blogista.

Artjärven majapaikka

Keijo lähti juoksemaan, minä ja Janne lähdimme läheiselle uimarannalle aamupesulle ja “pyykille”, huuhtelemaan Keijon edellisen päivän juoksuvarusteet. Tämä mies joka jutteli kanssamme aamulla kertoi, että siinä lähellä on uimaranta joten me käytimme tilaisuuden hyväksi. Pesuvesi ja paikat ovat vähän kortilla. Pysähdyimme myös vielä kauppaan matkalla ennen kuin saimme Keijon kiinni.

Päivä oli todella lämmin ja juoksu erittäin tuskaista kuumuden takia. Muuten mies ja jalat alkavat “lämpeämään” eli juoksu kulkee taas hyvin, ilman suurempia kipuja tai ne ovat sen verran pieniä ettei niitä nyt enää noteerata. Päivä oli hyvin vaiherikas. Myrskylässä piti pysähtyä Lasse Virenin patsaalle ja ikuistaa Keijo hänen vierellään.

Lasse ja Keke, kaksi kovaa...

Matkalla kohti Myrskylää meidät yllättää nainen kun olemme tienposkessa Keijoa odottamassa ja kyselee meiltä, että ollaanko “juoksemassa”. Hän oli Orimattilan sanomista ja saanut Keijon juoksusta vinkin ja oli tulossa tekemään Keijosta juttua lehteen. Tässä kohtaan pidettiin pieni huolto ja Keijo samalla tankkasi kun jutteli toimittajan kanssa. Keijo pääsi myös tänään Ylenaikaisen suoraan radiolähetykseen kun sieltäkin soiteltiin.

Huoltaja, huollettava ja toimittaja

Alkumatkan Keijo juoksi yksin ja pidimme suuremman tauon 40,43 km kohdalla, Torpissa nuorisoseuratalo Rientolan pihassa. Keijo nukkui päiväunet pihanurmella kuusen alla varjossa.

Luonnonhelmassa...

Tästä jatkoimme matkaa niin, että lähdin itse polkupyörällä Keijon mukaan, sillä minua ei huvittanut juosta tuossa helteessä. Tosin pystyin paremmin “huoltamaan” Keijoa tuolla tavalla kun olisin itse juossut. Olin Keijon matkassa noin 20 km kunnes tulimme Mäntsälä-Hanko tielle. Siellä oli liikenne todella hurjaa joten en ajanut enää Keijon perässä, ettei satu vaan vahinkoa.

Yhteispelillä se hyvin sujuu

Samaan aikaan tuli tuttuja kannustamaan Keijoa. Sirpa ja Eki toivat meille samalla juomavettä lisää.

Kannustusjoukkoja, perheet Linden & Laine

Pysähdyimme porukalla juomaan päiväkahveja Kera-Grillille ja odottelemaan Keijon tuloa siihen. Keijo saapuu paikalle ja ehtii istahtamaan pöydän ääreen kun tajuaa Juhan (Keijon pomo) saapuvan paikalle. Se oli Keijolle todella mieluinen yllätys. Juha mittaili Keijoa päästä varpaisiin ja olisi kiva tietää mitä miehen päässä todella liikkui kun katseli Keijoa, ilme oli ainakin melko kauhistunut, Keijo kun ei ole kuin pelkkää luuta ja nahkaa.

Juha Silovaara ja Keke

Keijo kävi kyllä illalla puntarissa, eikä tuo paino ole tippunut kuin yhden kilon lähdöstä. Tästä matka jatkui kohti Hyvinkäätä, Hankoon on vielä matkaa jotakuinkin noin 146 km. Tämän päivän saldoksi tässä helteessä tuli 80.52 km.

Tyttäremme Emmikin tuli moikkaamaan meitä moottoripyörällä Tuusulasta. Isi kun tuli huoltopisteelle ja halasi Emmiä, niin Emmi tuumasi, että “hyi kun olet hikinen ja märkä”. Emmi kulki hetken moottoripyöränsä kanssa perässämme, yöpymispaikalle saakka.

Tytär,isä ja "jammu" sekä jälleen näkemisen riemua

Kun Keijo lopetti juoksun etsimme kuumeisesti paikkaa mihin majoittua. Olin saanut Keijon kavereilta soiton, että en saa tehdä tänään ruokaa sillä he ovat tulossa Tuusulasta meitä moikkamaan, mukanaan grilli, pihvejä, salaaattia ja kakku, minun pitäisi vain keittää jälkkäri kahvit. Tästä Keijo ei tiennyt mitään ja saimme Keijon yllätettyä. Hän luuli, että majapaikkaamme tulee jotain outoa sakkia, “baranovin poikia” häätämään meidät pois. Nukumme jossain Hankotien varressa olevalla päättyvällä tiellä, Ketunpesässä.

"Tura, Keitzi ja Sähkö"

Vatsalihakset ovat nyt kipeät kun Antin ja Jorman tarinoita ollaan kuunneltu ruuan lomassa ja voi sitä huulenheitto mitä nuo pojat keskenään jaksavat vääntää. Tämä piristi Keijon iltaa kummasti ja helpotti huoltajan iltapuhteita. Tätä blogia kun tässä nyt naputtelen niin tajuan kuinka pimeätä täällä etelässä on pohjoiseen verrattuna. Autoon on laitettava valotkin päälle, toki onhan kello jo 00.47. Tästä päivästä taisi tulla huoltajalle pisin.

19. Päivä (to 21.7.)

Ilta vierähti melko myöhäiseksi, huoltajalla kun oli vielä blogin päivitys. Jostain syystä nettiyhteys oli taas heikko ja päivitys siitä syystä aikaa vievää. Vähän oli outoa nukkua junaradan vieressä mutta ollaan silti kohtuu hyvin nukuttu. Heräsimme aamulla kauniiseen auringonpaisteeseen. Sää oli edelleen sellainen kostean nihkeä. Lämmintä auton mittarin mukaan klo 7 aamulla jo + 21 astetta. Keijo nautti aamupalan, minä ja Janne päätimme syödä sen vasta sitten kun pääsimme liikkelle, jotta saimme nauttia sen rauhassa. Pekka lähti vielä aamulla Keijon mukaan juoksemaan, vietiin heidät takaisin lähtöpaikalle. Ei siinä montaa kilometriä oltu juostu kun Pekka tuumaa, että kyllä on lämmintä, heillä oli jo paidatkin märkänä.

Pekka ja Keijo sekä eron hetki

Pekka juoksi Keijon kanssa melkein Uttiin saakka. Tämä oli taas hyvä apu Keijolle, meni aamu mukavan rattoisasti ja kilometrejä tuli siinä taas huomaamatta. Kiitokset vielä Pekalle juoksuseurasta ja Marjalle erittäin hyvästä mustikkapiirakasta! Siitä alkoi Keijon taivallus sitten yksin. Ohitettiin Kouvolakin hyvin vaikka tultiin kaupungin läpi ja pikkutteitä. Yksi pieni “pummi” matkaan tuli kun itse olin toimittajan kanssa puhelimessa ja Janne ei nähnyt karttaa mutta jos jotain positiivistä tästä oli niin se, että Keijo pääsi Korian varuskunnan entiselle pääportille verestelemään armeijan aikaisia muistoja. Keijo on käynyt kyseisessä varuskunnassa aikoinaan armeijan, niin kuin hänen isä ja isän isä. Oli sitten jokseenkin tuttu tie jatkaa matkaa.

"Varuskunnan" portit ja kiire jatkaa matkaa...

Tässä kohtaan taisi tulla varsinainen ensimmäinen “reittimuutos”. Keijon oli tarkoitus juosta kuutostietä Kausalan kautta Orimattilaan mutta kun Kouvolan kohdalla oli taas sellainen tie mitä ei voinut  juosta, niin päätettiin lähteä kaupungin läpi Korialle, Elimäen kautta Artjärvelle ja huomenna jatkamme Artjärverltä Myrskylän ja Pukkilan kautta Mäntsälään ja siitä tietä numero 25 kohti Hankoa. Hangossa meidän nyt pitäisi olla sunnuntaina.

Suurempi huolto pidettiin heti kun päästiin Kouvolan kaupungin ohi, Koriantielle, 42.95 km kohdalle. Päiväunet jäivät vähän vähäisiksi, sillä autoon pääsi ovista liian monta kärpästä ja ne häirisivät Keijon unta, niin kuin myös tämä kamala helle mikä täällä koko päivän vallitsi.  Korian jälkeen kun pääsimme takaisin Kuutostielle niin Tuula ja Masa tulivat seuraksi. Helpotti Keijon juoksua kummasti kun oli Tuula kaverina.

Tuula ja Keijo

Miehestä näkee, että matka painaa mutta juoksu kuitenkin kulkee minusta hyvin, vaikka meno ei niin “vauhdikasta” enää olekaan, samaa mieltä oli Tuulakin. Tuula juoksi Keijon kanssa päivän päätepisteelle saakka eli Artjärvelle. Kiitokset siis myös Tuulalle ja Masalle, matka taittui mukavasti ja oli vaihtelua vähän huoltoporukallekin vaikka jouduin autossa kirjurin hommia välillä tekemäänkin ja puhelimessa puhumaan. Tänään on tuo puhelin soinut kohtalaisen paljon mutta kun on näitä juoksuun liittyviä käytännön asioitakin jonkun hoidettava.

Kahvitauko Tuulan ja Masan kanssa juoksun lomassa ja lämmintä riittää...

Keijolle tuli todella pitkä päivä tänään sillä hän lopetti juoksun vasta klo 20.59, kilometrejä päivälle tuli 88.19. Yö viettettiin jälleen tienposkessa P-paikalla, sillä ei ole tällä suunnalla noita leirintäalueita pahemmin tarjolla mutta mihinpä niitä enää oikeastaan tarvitaan, ehkä tuo wc pitäisi saada tyhjennettyä ja Keijolle saada pesuvettä mutta muuten pärjätään. Kaasuakin tuli ostettua uusi pullo varmuuden vuoksi, ettei tule sen suhteen iso “oho”. Masalle kiitos vielä kun kävi katsastamassa meille parempaa nukkumapaikkaa mutta kun oli jo tuo perunakattilakin porisemassa niin oli hyvä jäädä tähän. On tämä sentään vähän rauhallisempi paikka kuin tuo kuutostien varsi. On tässä tainut mennä jopa pari autoa ohi muutaman tunnin aikana. Keijo tuumasi päivästä, että päivä oli kuin “hornan kattilassa”, todella tuskainen tuon kuumuuden takia. Tuskaisin päivä kuulema sään kannalta ehkä tähän mennessä. Jalat toimivat tänään kohtuu hyvin ja kiputilat olivat hallinnassa, niiden kanssa ei tarvinnut tuskailla, kiitos varmaan siitä osittain päivän juoksuseuralle.

Nyt jäämme mielenkiinnolla odottamaan minkälainen yö meillä on edessä, lähinnä tämän kuumuuden takia. Autossa on todella kuuma ja kaikki mahdolliset ikkunat ovat jo auki. Keijo on meistä tällä hetkellä varmaan puhtain kun pääsi iltapesulle. Nyt ovat huoltajat kateellisia.

18. Päivä (ke 20.7.)

Tulipa sitten vietettyä yö Imatran Prisman parkkipaikalla. Pojat olivat sitä mieltä, että oli aika rauhaton majapaikka, itse en niin kovin enää metelistä häiriinny. Kai sitä on jo niin väsynyt, että uni tulee väkisin. Aamut ovat jo vaikeita molemmille, Janne “tuoreena” ei ole vielä ehtinyt väsähtämään tähän rumbaan ja valvoittuihin öihin mutta kuhan se tätä viikon tekee niin pääsee tästä rytmistä varmasti jo kiinni…

Prisman parkkipaikka

Aamu oli illan sateen jäljiltä “sademetsämäinen” ilmastoltaan kun heräsimme. Lämmintä + 27 ja puolipilvinen (sumuinen). Aurinko alkoi pikkuhiljaa näkymään taivaalta. Keijo sanoi nukkuneensa yön jo kohtalaisen hyvin. Puurot ja sämpylät syötyämme lähdimme viemään Keijoa taas lähtöpaikalle. Vähän jännitti miten se sieltä työmaan keskeltä selviää sille Rantatielle minne pitäisi päästä.

Tuonne sitä pitäisi lähteä suunnistamaan

Reitti oli kyllä selvä mutta jos joku työmies onkin siitä erimieltä. Hyvin onnistui, me kiersimme huoltoautolla kutostien kautta. Soittelin Petterille kun saimme Keijon taipaleelle ja hän oli tulossa meitä vastaan polkupyörällä. Eikä sitä Rantatietä pitkälle päästy kun sieltä se Petteri jo iloisesti vastaan polki. Huikkasi Keijolle ensin jotain ja tuli antamaan meille ensin reittineuvoja ja lähti sitten Keijon rinnalle polkemaan. Niin sitä selvittiin hyvin Lappeenrannan ohi, tästä kuuluu SUURI KIITOS Petterille, sillä siellä varmaan toikkaroisimme vieläkin. Keijo sai keskittyä vain juoksemiseen ja me huoltamiseen ilman huolen häivää siitä minne pitäisi mennä. Kutostielle ei ollut mitään asiaa ennen kuin moottoriliikenne tie päättysi.

Keijo ja Petteri, kaunis kesäinen aamu

Keijon juoksu sujui tänään todella hyvin, suhteutettuna kaikkiin kipuihin, ei ollut mitään suurempia ongelmia. Toki onhan jalat jumissa mutta kohtalaisen hyvin niillä on tänään eteenpäin kuitenkin päästy. Petterin kanssa siis tultiin Lappeenrannan läpi, pitäen muutamia pieniä huolto/tankkaustaukoja. Isompi huolto sattui sopivasti ennen kuin tiemme eroaisi pojista, 37.86 km kohdalla. Meidän piti ajaa huoltoautolla eri kautta kuin mistä pojat juoksivat. Petteri tuli siis vielä jonkin matkaan Keijon seurana ja poistui sitten seurastamme, sen jälkeen reitti olikin taas “suoraa” tietä.

Eron hetki ja kiitoksen paikka

Keijo vähän tankkasi ja lähti jatkamaan matkaa, minä vaihdoin tässä kohtaan juoksuvarusteet päälle ja otimme Keijon kiinni seuraavalla mahdollisella “pysäkillä”. Lähdin juoksemaan Keijon seuraksi. Pysähdyimme kahville Kahvi-Pakariin ja nautimme päiväkahvit munkin ja jäätelön kera.

Tästä jatkoimme taas hetken matkaa juoksua kun tulee tuntematon mies meitä pyörällä vastaan ja kyselee onko kyseessä mies joka juoksee Nuorgamista Hankoon. Toteamme, että kyllä on. Hän jättää pyöränsä ojanpientareelle ja lähtee matkaamme. Tämäkin oli iso piristys päivään ja auttoi taas hyvin kilometrejä eteenpäin. Kiitokset, “tuntemattomalle juoksijalle” Timolle!

Keijo, "Tuntematon juoksija" ja Tuulikki, hyvin kulkee

Sen jälkeen kun tiemme erovat Kytömäen Pekka soittaa sopivasti ja kyselee missä olemme. Hän lupaa tulla juoksemaan loppumatkaksi Keijon seuraksi. Ihan hyvä sillä huoltajan on päästävä jo muihin hommiin, olihan tuo 25 km ihan hyvä ensimmäinen lenkki Unkarin juoksun jälkeen, tuntui hyvälle päästä itsekkin juoksemaan. Keijo ja Pekka juoksevat jonkin aikaa yhdessä, kunnes Keijon päivä tulee täyteen.

Keijo ja Pekka, kyllä juoksu kulkee

Päivän saldoksi tuli 81.56 km. Pekka hyppää kyytiimme ja saamme hänen ja Marjan luota yösijan autolle ja päivän kruunaa se, että pääsemme saunaan ja valmiiseen ruokapöytään. Tämä lämmitti todella mieltä ja sydäntä. KIITOKSET vielä kertaalleen koko perheelle, Pekalle, Marjalle ja Heidille. Tästä päivästä jäi kaikkineen todella hyvä mieli.

17. Päivä (ti 19.7.)

Yö tuli vietettyä siellä rekkojen seassa. Kohtuullisen rauhallista, vähän pelättiin miten paikallinen nuoriso pitää meteliä mutta hiljaa nuo olivat. Alkuillasta vähän rallia siinä ajelivat mutta sekin loppui tai minä en ole kuullut. Kyllä huomaa, että ollaan tulossa “sivistyksen” pariin, elämän meno muuttuu täysin näissä kyläpahasissa. Vaikka emme leirintäalueelle päässeet tälläkään kertaa niin tässä paikassa oli se hyvä puoli, että saimme sentään tyhjennettyä auton wc:n ja täytettyä lisää vettä autoon. Sekä roskat roskikseen! Tulee tällaisia mielenkiintoisia ongelmia kun ei päästä leirintäalueille. Roskaa tulee yllättävän paljon kaikenlaisista purkeista ja purnukoista, eikä niitä voi tuonne luontoonkaan heittää ja P-paikoilla ei ole enää pahemmin roskapönttöjä. Saatiin myös Keijolle hanasta suoraan jopa lämmintä pesuvettä ämpäriin, ettei tarvinnut sitäkään lämmittää.

"Turvallinen" rekkaparkki

Ilta venyi taas vähän liian myöhäiseksi ennen kuin pääsimme nukkumaan. Keijo onneksi jaksaa kaiken väsymyksen ja rasituksen jälkeen vielä pelleillä. Kumihanskoistakin voi saada riemun aihetta. Nyt kyllä huomaa miehestä, että matka alkaa painamaan ja ottamaan voimille. Osa syy on varmasti nuo jalassa olevat kivut minkä kanssa pitää painia. Keijo on ollut aamun virkku mutta nyt ei tahdo kone oikein lähteä käyntiin sitten millään. Aamulla istui aamupala pöydässäkin niin, ettei hän kyllä ollut tässä maailmassa, taisi vielä nukkua. Ruoka menee vähän huonosti alas ja  mies tulee kamalan nopeasti ähkyksi.

Keijo ja kumihanska, mitä lie mielessä...

Oli todella lämmin aamu, herätessä jo auton mittari näytti + 20 astetta. Aamupala syötiin siis “apsilla” ja matkaan päästiin Parikkalasta normaaliin aikaan eli kahdeksan maissa. Vähän hirvitti miten Keijon juoksu lähtee menemään sillä kävely aamupalalle oli aika vaikean näköistä. No, alku näytti menevän hitaasti ja varmasti, nilkka ei pahemmin vaivannut mutta saman jalan reisi nyt vuorostaan. Jo 15.5 km kohdalla pidettiin siinä jääpussia ja 25 km kohdalla Keijo pyysi, että vähän hieroisin lonkkaa ja etureittä. Jalat olivat todella jumissa mutta sehän kuuluu tähän lajiin, ei siihen auta mikään.

Apua kotikonstein

Ennen puoltapäivää lämpötilakin alkoi olemaan jo hellelukemissa, + 29 näytti auton mittari siinä vaiheessa ja tuulikin alkoi yltymään, paikka paikoin se oli jopa vastainen.  Jos jotain hyvää pitäisi löytää niin se, että Parikkalasta eteenpäin tienpientareet vähän levenivät, on valkoisen sulkuviivan toisellakin puolella vähän tilaa, ei tarvinnut Keijon hyppiä ojanpientareelle ihan niin usein kuin tähän asti. Liikenne oli kyllä erittäin vilkasta.

"Linja"-autossa ompi tunnelmaa...

Iso huolto pidettiin tänään 35.4 km kohdalla. Edellisessä pysähdyksessä (33.8 km) Keijo “kiukutteli” kun ei ollut jo ruokaa. Minä kun edes vielä ehtinyt sitä miettimään kun vähän aikaisemmin oli puhuttu, että se pidetään noin 40 km kohdalla. Ei muuta kuin pikaisesti vain se muutama kilometri eteenpäin ja soppakattila porisemaan. Keijo vaihtoi tässä kohtaa taas tukisukan pois kipeästä jalasta, epäili että se aiheuttaa kipua reiteen, mene ja tiedä.

Unet oli otettu ja Keijoa oltiin maantielle laittamassa niin toiselle puolelle tietä sammuu vanha Volvo, kyydissä suomalainen nainen ja englantia puhuva mies. Tulevat kysymään olisiko myydä heille bensaa, jäivät bensapiippuun. Pahoittelimme, että meillä on diesel auto joten meistä ei ole apua. Kerroimme, että eteenpäin kun menisivät niin noin 5-10 km päässä on huoltoasema. No, totesimme melkein yhteen ääneen, että Keijo liikkeelle ja käytetään heitä huoltoasemalla. Mies hyppäsi kyytiin ja Keijo sai vielä hetken armon aikaa liikkeelle lähtöön kun jäi rupattelemaan naisen kanssa hetkeksi. Kauhistelivat urakkaa… Pariskunta oli lomamatkalla “jenkeistä”, nainen asunut siellä 20 vuotta ja heillä oli kesämökki Taipalsaarella.

Matka jatkuikin sitten Imatralle asti kohtuullisen hyvin kunnes ensin tuli ukonilma ja vesisade, siihen asti riitti hellettä ja auringonpaistetta. Tässä kohtaa tuli mukava yllätys kun Kytömäen Pekka ja Marja yllättivät meidät tulemalla moikkaamaan Keijoa.

"Yllätysvieraita"

Pekka juoksi Keijon matkassa siihen saakka kunnes Keijo päätti lopettaa juoksemisen, tosin meiltä hukkui myös tiekin…

Pekka ja Keijo...

Saimme Petteriltä hyvät ohjeet reitistä miten kiertää kutostien tietyöt mutta tiehallinto oli nähtävästi ehtinyt yhden tienpätkän jo tuhota tässä kohtaa. Pekka ja Marja lähtivät pois ja me jäimme ajelemaan ympyrää ja miettimään miten reitti huomenna jatkuisi. Ei auta muu kuin laittaa Keijo muutaman kilometrin verran juoksemaan sinne tietyökoneiden sekaan jotta tuo tienpätkä päästään eteenpäin. Onneksi vanha kutostien pätkä on vielä osittain tallella. Sitten pääsemme takaisin Petterin neuvomalle reitille. Hän lupasi myös itse tulla huomenna “oppaaksi”. Kiitokset tässä vielä Pekalle ja Marjalle piristyksestä!

Kello olikin jo vähän yli kahdeksan kun juokseminen lopetettiin ja lähemmäs puoli yhdeksän kun pääsimme etsimään majapaikkaa. Nyt se olikin vähän vaikeampi rasti. Ajelimme jonkin matkaa juoksureittiä takaisin päin ja päädyimme loppujen lopuksi Imatran (eiköhän me Imatralla olla?) Prisman parkkipaikalle. Näkyy olevan toinenkin matkailuauto samalla parkkipaikalla. Nyt kysyttiin jo vähän huoltajienkin hermoja. Eksyttiin sitä reittiäkin etsiessä jollekin pahuksen kinttupolulle ja oli vähän vaikeampi rasti saada auto ympäri. Tässä tämä päivä “lyhykäisyydessään”. Aamulla kohti uusia seikkailuja. Toivotaan, ettei reitti kovin pitene näiden tietöiden takia.

16. Päivä (ma 18.7.)

Nukkumaan meno venyi illalla tavallista pidempään, oltiin sen verran myöhään eilen päätepisteessä. Itse nukuin hyvin mutta muu väki ei ollut nukkunut kunnolla. Janne kauhisteli valtatien meteliä, itse olen siihen kai jo tottunut kun on niin monta yötä sitä kuunnellut. P-paikalla oli kahvio, nimeltä Kuutoskuppi ja kun kävin aamulla kahvilan pitäjää moikkaamassa niin sanoi, että hänelläkin oli ollut turvallinen olo kun olimme siinä lähellä. Hän oli ja jäänyt itse siihen myös yöksi, kuulemma leipomaan. Toivotteli meille hyvää matkaa ja tsemppiä loppumatkaksi.

Kutostien majoitus

Aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin aamu, lähtöhetkellä oli jo lämmintä +18 ja Keijo pääsi suoraan taipaleelle lyhyt punttisissa housuissa ja paidassa. Aamulla tuntui jo sille, että taitaa tulla lämmin päivä. Keijo laskeskeli vasta aamulla kilometrejä minne sitä tänään pitäisi mennä, suunnaksi tuli Parikkala.

Tien päälle päästiin aikataulussa. Neljän viiden kilometrin kohdalla Keijo tuli pyörähtämään autoon ja vaihtamaan toiseen jalkaan myös “polvisukan”. Lähti aamulla eripari sukissa, sillä ei uskaltanut laittaa polvivamman takia aamulla molempiin jalkoihin suoraan tukisukkia. Oikea jalka on nyt samassa kunnossa kun alkumatkasta meni vasen eli etusääri nilkan yläpuolelta on kipeä. Toivotaan, että tuo kipu menee samalla tavalla ohi kun toisestakin jalasta. Ei se riemu siihen loppunut, Keijo tuli takaisin jonkin ajan päästää huoltoautoon ja se tukisukka pois ja sitten leikeltiin tavallista nilkkasukkaa edestä halki, jotta se ei paina turvonnutta jalkaa.

Tällä kertaa sukan "tuunaus"

Päivä oli siis yhtä tuskaa jalan kanssa. Keijo oli melko totista poikaa koko päivän, tuska jalassa oli varmasti kova. Sillä suomalaisella sisulla sitä on varmaan tämä päivä menty läpi ja aika monta kertaa istuttu autossa pitämässä jalassa kylmää. Välillä tässä toivoin, että olisin ammatiltani sairaanhoitaja tai jokin fysioterapeutti, että ymmärtäisin noista oireista edes jotain. Mies kun ei pääse lattialtakaan ylös ilman apua.

Hiiop... Nouseehan se sieltä

Noin 23 km kohdalla annettiin Keijolle vähän enemmän evästä, että jaksaisi sen aikaa mennä etäänpäin kun käytiin kaupassa, jälleen täydentämässä ruokavarastoja. Tuntuu sille, että tuo mies syö meidät perikatoon… Minun piti vielä palata kauppaan takaisin ostamaan uusi kattila ja kapusta, on tullut tuota soppaa keiteltyä niin paljon, että kattilakin sanoi sopimussuhteensa irti.

No, nyt on kapusta ja kattila, eikun puuron keittoon...

Suurempi huolto pidettiin tänään 39.3 km kohdalla. Tankkausta ja jalanhoitoa, sekä unet. Jäimme laittamaan autoa ruuan jäljiltä kuntoon ja itse puhuin erään toimittajan kanssa puhelimessa kun Keijo soittaa ja käskyttää tulemaan heti hänen luokseen. Siitä “hädästä” luulimme, että jotain kauheaa on sattunut. Mies seitoo puunvarastointi alueella (savolaisittain kuulema puulaani) ja ei ota askeltakaan autoa kohti. Siinä kohtaa huoltaja ajattelee, että nyt matka tyssäs lopullisesti. Kun päästään Keijon luo mies on vihainen kuin mikä ja ärähtää, että toiset housut ja äkkiä tänne, nyt on jo persus ruvella näistä housuista, vaselinikin jo kirveltää, ei ikinä enää näitä jalkaan! Takasauma on jotenkin oudosti ommeltu ja se hankaa. Nyt on sitten vain yhdet lyhyet juoksuhousut enää käytettävissä mutta onneksi alkaa matkakin vähenemään ja Tuulikki se vaan sitten pyykkää – tai leikkaa pitkistä housuista lyhyemmän mallin.

On se Keijo kuitenkin kivun keskellä jotain muutakin ehtinyt miettimään kun kyselee meiltä ollaanko kuultu heinäsirkkojen sirkutusta, se on kuulema ollut todella voimakasta ääntelyä. Näin täytyy olla, sillä jos sen tuossa autojen vilinässä kuulee. Hyppivät kuulema tielle asti. Yritimme katsella näkisimmekö niitä kun pysäytämme huoltoauton mutta muuta havaintoa emme saa kuin sen kovan sirkutuksen.

Ongelmaksi tuli taas matkan varrella se, että missähän ollaan yötä. Ei mene oikein meidän suunnitelmien mukaan nämä leirintäalueet. Nyt sitten nukutaan Särkisalmen ABC-huoltoaseman pihassa. Positiivista tässä on se, että pääsemme aamulla valmiiseen aamupala pöytään. Keijo siis pääsi tänään yhteen Parikkalan risteykseen saakka, joten pääsimme ns. Parikkalaan saakka. Päivän saldo oli 77.23 km. Huomenna olisi tarkoitus päästä täältä Joutsenoon.

Saa nähdä minkälainen yö tästä tulee sillä tämä piha alkaa täyttymään rekoista ihan kiitettävästi. Kiitokset vielä Petterille etukäteen avusta, hän on kovin kertonut miten selvitään Imatran ja Lappeenrannan ohituksista. Imatralla on jotain tietöitä kuulema menossa. Keijo tuossa tutkailee toisella koneella parasta aikaa karttaa. Näihin tunnelmiin tällä erää.

15. Päivä (su 17.7.)

Eilinen ilta meni jälleen nopeaan, kaikenlaisissa huoltohommissa, tavarat autossa piti saada uuteen järjestykseen, että saatiin Jannellekin tilaa. Äiti pakkasi omia tavaroitaan kun päätti lähteä Joensuusta junalla jo kotia, lappi tuli nähtyä. Yöllä sateli taas vähän vettä, itse nukuin melko hyvin ja ei tuo Keijon unikaan ollut huonoimmasta päästä, toki paremminkin voisi nukkua. Aamulla kuitenkin Keijoa nukutti kovin kun nousta piti.

Aamupuuro ja tavarat kasaan ja ajo lähtöpaikalle mihin olivat Ekan kanssa eilen jääneet. Siinä vähän ihmeteltiin karttaa mistä löydetään Keijolle tie, sillä kuutostie meni semmoiseksi, että sinne ei saanut jalkapelillä mennä. Löytyi traktoritie Joensuuhun ja kysyttiin vielä neuvoa yhdeltä juoksija nuorukaiselta joka vastaan tuli, mistä päästään parhaiten sille reitille mikä oltiin suunniteltu juostavaksi.

Keijo löysi itselleen uuden kesäauton

Siellä se tietyö pätkä sitten odotti mihin Helena oli törmännyt, kun kävi Jannea asemalta hakemassa. Vähän meni seikkailuksi kun Keijo ei suostunut tulemaan huoltoauton perässä ramppia ylös, vaan päätti kiertää vasemmalta “mutkan” kautta mutta siellä olikin silta poikki, eikä päässyt sitä kautta tulemaan auton luokse. Onneksi löytyi pyörätien tekele mistä Keijo pääsi alakautta meidän luokse. Tätä ennen oli tullut tietyön keskeltä ylös kuutostielle jo aikaisemminkin.

Keijo tietyön keskellä

Sitten lähdettiin seikkailemaan kuutostien vieressä olevia teitä alaspäin sillä vastassa oli sellainen pätkä mitä ei saanut jalan taas mennä. Tässä välissä jätettiin Keijo taipaleelle yksin ja käytiin viemässä mummeli asemalle ja etsittiin Joensuusta apteekki. Suurempi huolto pidettiin 40 km kohdalla, lepohetki myös samalla. Huoltaja istuu puhelin kourassa ja ottaa aikaa kuinka kauan tuossa saapi makaa, se “ikävä” ihminen!

Keijolla alkoi taas jalka vaivaamaan, sama vanha vaiva mutta eri jalka. Tänään sentään ei jäänyt päivä kesken niin kuin viimeksi. Aikaa meni paljon kuitenkin huoltoautossa koska jalassa pidettiin kylmäpussia. Muuten juoksu olisi sujunut hyvin ja sääkin olin erittäin hyvä. Aamulla taisi lämmintä olla jopa 16 astetta ja päivällä lämpötila oli muutaman asteen yli kahdenkymmenen, aurinko paistoi mutta ei onneksi ihan täydeltä terältä. Ihan emme päässeet Kesälahdelle saakka mutta kuitenkin Kiteen liepeille. Kilometrejä taisi tulla aika tarkkaan 80.17.

Keijo ja kuutostie, sukatkin sillä makkaralla...

Yritin päivällä, että lähden Keijon tueksi juoksemaan mutta eihän tuo minua matkaan huolinut. Halusi painia kipujensa kanssa yksin. Tosin kyllä tuo meno tuolla kuutostien varrella on niin hirveää, että en tiedä olisiko minusta sinne edes juoksemaan. Muutaman metrin sitä kävelin kun etsiskelin sopivaa “pusikkoa”  ja sekin kävely tuntui hirveälle.

Ilta vietettiin sitten taas P-paikalla sillä tämän kylän “ainoa” leirintäalue oli laittanut lapun luukulle. No, ei se meitä haitannut sillä tämä paikka oli jälleen järven rannassa jossa oli  hyvä hiekkaranta ja laituri peseytymistä varten, tähän alkaa jo tottumaan. Illan kohokohta autossa oli Keijon jumppaliikkeet/”joogaus”. Se olisi teidän kaikkien pitänyt nähdä!

Netin päivittäminen olikin tänään erittäin haasteellista, jostain syystä yhteyttä ei tahdo saada vaikka kahden eri koneen ja mokkulan avulla tätä nyt yritän tehdä. Keijo kyllä nähdessään kuvan kiusasi, että ilmankos se blogin päivitys ei onnistu kun vain yksi sormi tekee töitä, hänellä sentään yhdeksän etsii ja yksi tekee töitä.

Blogin päivitys käynnissä

14. Päivä (la 16.7.)

Ilta jäi lyhyeksi ja yö meni nopeaan ohi, tuntui sille, että juuri kun on nukahtanut herätys kello soi. Yöllä alkoi taas satamaan vettä, heräsin kolmen aikaan kauheaan ropinaan ja säntäsin ulos, sillä Keijon juoksuvarusteet olivat pihalla kuivumassa. Niinhän siinä kävi, että kastuivathan nuo. Vaatteet kuitenkin sisälle ja takaisin peiton alle. Keijon yö oli jälleen rauhaton.

Aamulla kun heräämme, sää on harmaa, vettä vähän tihuttaa mutta loppuu kun lähdemme ajamaan leirintäalueelta pois. Keijon matka päättyi eilen Juukan ABC -huoltoaseman viereiselle bussipysäkille ja sinne hänet aamulla tarkoitus palauttaa. Keijo ehdotti illalla, että juodaan aamukahvit huoltoasemalla niin ei tarvitse sitä autossa keittää. Puuron Keijo kyllä söi leirintäalueella. Pieni auton tankkaus leirintäalueella eli vettä tarpeeksi mukaan kun ei taas tiedä missä nukutaan. Joensuuhunhan piti mennä mutta siellähän on viikonloppuna Ilosaarirock, joten emme varmaan halua samalle leirintäalueelle, eikä siellä ole tilaakaan, vain telttapaikkoja.

Ostamme kahvit huoltoasemalla ja istumme pöydän ääreen niitä juomaan, samalla saapuvat Eka ja Helenakin paikalle, todella mukava nähdä heitä! Vaihdetaan muutama sana ja  Eka vaihtaa sen jälkeen juoksuvarusteet päälle ja lähtevät Keijon kanssa taipaleelle. Eivät varmaan montaa metriä ehdi juosta kun alkaa vettä satamaan. Sitä tulee onneksi sen verran “hissukseen” ettei vielä matkan tekoa häiritse.

Keijo ja Eka lähtövalmiina

Keijolla alkaa taas jalkavaivat melko pian lähdön jälkeen, eri paikassa kuin aikaisemmin missä on ollut, polven yläpuolella. Onneksi Eka on mukana, Keijo jaksaa henkisesti paremmin jatkaa matkaa tuon kivun kanssa. Pysähdymme Kolinporttiin pitämään 25 km kohdalle taukoa, vähän välihuoltoa ja vaihtamaan kuivia vaatteita sillä “pojat” saavat kunnon vesisateen niskaan ennen tätä pysähdystä. Sen jälkeen sää alkaakin jo selkiintyä ja aurinkokin tulee näkyviin. Matka jatkuu verkkaisesti eteenpäin, juosten ja vällillä vähän kävelyä Keijon jalan takia. Juoksu kuitenkin paranee pikkuhiljaa ja näyttää, ettei kipu ole enää niin kamalan kova kuin aamulla vaikka kyllä siihen koskee, Keijo hivelee polveaan joka kerta kun pysähtyy huoltoauton viereen.

Keijo ja Eka ruokatauolla

Suuremman huollon Keijo pitää 43 km kohdalla. Vähän suurempi tankkaus ja päivätirsat. Huoltajallekin on seuraa kun saa seurustella Ekan ja Helenan kanssa. Keijo saadaan ylös ja jatkavat Ekan kanssa taas matkaa. Jalkakipu ei hellitä ja se tuntuu loppuun saakka. Ihan Joensuuhun asti ei tänään päästä tuon jalan kanssa joten päätämme jäädä Kontiolahdelle yöksi johonkin matkaparkkiin järven rannalle. Keijo ja Eka kuitenkin juoksevat jokusen kilometrin tuon risteyksen ohi jotta saavat mittariin lukemat 71.13 km (Keijon mittarin mukaan).

Palaamme siis takaisin autolla muutaman kilometrin ja tulemme Höytiäisentuvalle ja tässä tiemme erkanevat Helenan ja Ekan kanssa. Me lähdemme etsimään autolle paikkaa ja Eka taitaa mennä vielä uimaan, vaihtaa vaatteet ja lähtevät sitten ajelemaan kotia kohti. Me löydämme autolle mukavan ja rauhallisen kolon. Hieno näkymä järvelle ja komea auringonlaskukin on nähtävillä.

Sorsat ja auringonlasku majapaikassa

SUURET KIITOKSET vielä Ekalle ja Helenalle, teistä oli meille kaikille paljon iloa ja apua. Jannekin saatiin hyvin messiin mukaan, Helena kävi noutamassa hänet Joensuun rautatieasemalta. Tässä tämä päivä lyhykäisyydessä sillä olen istunut tässä netin ääressä jo jokusen tovin, sillä jostain syystä tämä netti yhteys ei ole yhteistyöhaluinen, heittää minut koko ajan ulos täältä. Huomiseen…

Keijo, Helena ja Eka